Pienen etanan maailma

Edessä avautui lohduton näkymä.
Suunnattomia pinoja ruosteista teräsromua. Kasojen välissä kasoittain loppuunajettuja kumirenkaita.
Julman moottorijumalan jälkiruoka-annoksen alla oli kastikkena sateenkaaren väreissä loistavia öljyisiä lammikoita. Ikään kuin pieleen mennenä kuorrutuksena.
Selma kavahti käsilaukkuunsa tarttuen.
”Schrödinger, minun..minun pitäisi nyt sanoa joku ruma sana. Hävytön sotku! Miten kehtaatte! Eikös teidän täytyisi olla Herra Fysiikka! Teknologia on ainoastaan käytäntöön sovellettua teknillistä fysiikkaa! Tämä..tämä romukasa! Että te..”
Schrödinger työnsi kätensä haalarin taskuun. Sieltä tuli esiin tahrainen muistikirja.
”No ei helvetti tää yrittäjän arki täällä mitään herkkua ole! Herrat vaan verottaa verottamasta päästyään. Katsokaas nyt tätä kirjanpitoa! Miltäs tilinpäätös vois näyttää tän jälkeen, häh?”
Selma astahti taaksepäin ja lausahti.
”Herra Schrödinger, tappiolliselta kieltämättä. Menette varmasti konkurssiin.”
Selma jatkoi.
”Näin se on, jokainen on oman onnensa seppä. Teidän pajanne nyt vain valitettavasti näyttää koostuvan palasesta rautatiekiskoa pallogrillin kera.”
Schrödinger räjähti melkein atomeiksi.
”NIIN! Näin on. Tulitte tänne häiritsemään ja sitten vielä alatte pottuilemaan! Painukaa pölkkäreinenne vit..”
Selma kohensi asuaan vaikka se pelkkä tuulipuku olikin.
”Asiaa järjestyy kyllä. Pääomastahan teillä vain on pulaa. Sukuni järjestää sitä teille. Saatte kaiken, mitä tarvitsette.”
Klaara otti siemauksen olupurkista.
”Mä voisin suunnitella teidän kaa listan. Alotetaan CNC-vehkeistä. Konehallikin pitäis olla, rasvamonttu ja kaikki.. Hitsausvehkeitä, ja tyyppejä käyttään niit kaikkia juttuja. Tuolla kylillähän on ammattitaitoisii joutomiehiä vaikka kuinka, pestatkaa ne. Eiks je?”
Schrödinger puuttui Klaaran sanomisiin.
”Onhan noita poikia ollu täällä jossain työharjoittelussa. Sitten niitä teekkareitakin joskus kesäsin. Ainoot hyvät oli niitä vuorimiehiä ja koneteekkareita, osas ees pitää jakoavainta ja räikkää käsis. Mut sit ne halvatun kynäniskat sieltä ”teknisen fysiikan” loukosta. Itki heti kun ei ollu japanilaista kuvapornoa näyttävää tietokonetta vieressä. Älykkäitä muka, hah. Tekniikka on just sitä fysiikkaa joka toimii! Joku voimahan se sitä jakoavaintakin vääntää.”
Selma otti jo sateenvarjon käteensä.
”Kuten sanoin, asiat järjestyvät! Pääoman myötä Jurpuasta on tuleva konepajateollisuuden keskus! Klaara laatii teille listan teknillisistä vaatimuksistanne. Sukumme järjestää pääoman lisäksi myös tarvittavat lakimiehet tuota..maaperää ajatellen.”
Schrödinger hiljeni, kädestä tipahti öljyinen trasselituppo moottoriöljyn peittämään maahan.
Schrödinger vei kolmikon vihreän pressuläjän äärelle. Pressukasa oli pitkähkö narulla yhteen solmittu hökötys, jossa pressujen päällä oli oma pieni maailmansa täynnä pölyisiä lammikoita ja viime syksyn kuivuneita lehtiä. Pieni etana möngelsi hitaasti mutta määrätietoisesti lammikostaan kohti toista. Toisessa lammikossa oli kerrassaan mehevä vastapudonnut koivunlehti. Etanan mahaa kurni.
Pieni etana avasi suunsa haukatakseen tuota mehukasta koivunlehteä. Tuli pienoismaailman maailmanloppu. Koko maisema lammikoineen lensi jonnekin kauas. Pieni nälkäinen etana sinkoutui jonnekin syrjässä olevaan heinätiheikköön. Profeetta Escargotamous oli ennustanut tämän jo aiemmiin..
Pressukasan alta paljastui pölyinen musta ruumisauto.
Katja huokaisi.
”Huh! Ruumisauto. Paljonko tuo maksaisi?”
Schrödinger pyyhkäisi käsiään rättiin.
”Voisitte saada sen ilmaiseksi. Vaihdelaatikko vuotaa öljyä ja kytkimessä on tiettyjä ongelmia. Olen korjannut sitä hieman. Voisitte oikeastaan ajaa sen Naantaliin. Asiakas ei ole lunastanut sitä. Enempää en ole maksun puutteessa viitsinyt korjata. Korjaan koko höskän maksun saatuani sitten.”
Klaara potki renkaita.
”Kai tää kestää vähän aikaa?”
Klaara avasi konepellin ja totesi tuulettimen hihnan olevan rispaantuneen.
”Selma hei, eiks sulla ois ylimääräisiä sukkahousuja?”
Selma karahti punaiseksi näin rykäisten.
”Klaara, tiedäthän. Hieno nainen ei tavallisesti kanna varasukkahousuja mukanaan. Ainoat mukanani olevat ovat päälläni olevat. Ovatko ne ehdottomasti tarpeen?”
Klaara osoitti Selmaa öljyisellä jakoavaimella.
”On ne. Paska homma, mutta käys riisuu ne sukkikset tuolla liiterin takana. Tää kalmokaara ei lähe ilman niitä minnekään. Tuulettimen hihna nääs.”
Katja hihitti kippurassa katsoen Selmaa joka meni liiterin taa naama punaisena.
Kotvan päästä Selma tuli paikalle nolona käsissään sukkahousumytty.
Klaara touhusi konepellin alla kotvasen ja pyyhki moottoriöljyiset sormensa tuulihousun persuksiin.
”Okei, kuka ajaa? Mä vai Katja?”
Katja huokaisi.
”Ajaisin, jos olisi ajokortti.”
Selma leiskahti.
”Klaara! Mikäli joku ajaa, niin minä! Katjalla ei ole korttia ja sinä olet humalassa!”
Ruumisauton ovet narahtivat auki ja Selma istuutui ratin taakse.

Vanhat komponentit

”Arvoisat naiset, käykääs kahvipöytään.”
Katja rohmaisi käteensä roiman pullanviipaleen ja sulloi sen suuhunsa reilun kahvihörpyn kera.
Klaara katsoi Katjaa paheksuen.
”Eiks sulla helkkarin likalla oo minkään sortin pöytätapoja?”
Katja mussutti pullaa ja ryysti pahvisen kahvimukin tyhjäksi.
”Parashkin shanoja! Mä tarvitshen ruokaa kun mä kashvan vielä! Shä et enää kashva kun leveyhsshuuntaan ja ikävuoshilta vanhemmaksh.”
Selma kohotti kulmiaan.
”Katja, rakas Katja! Törkeää! Vaikka Klaara käyttäytyy usein melko sikamaisesti, niin älä tyttö hyvä kasva samanlaiseksi sikapossuksi! Sikseen toisekseen, tällä kertaa Klaara sanoi kerrankin aivan oikein!”
Katja pyyhkäisi pullanmurut suupielistään.
”Anteeksi, oli nälkä.”
Schröringer keräsi kupit pöydältä. Hymyili.
”Älkää nyt olko noin ankaria. Selväähän tuo, että terveelle lapselle ruoka maistuu. Pulla ja kahvi eivät ole ihan parhainta ruokaa, mutta ruokaa yhtä kaikki. Pitäisikös laittaa vielä mikroon yksi lihapiirakka?”
Katja otti lippalakin päästään ja nyökkäsi.
”Kiitos, mutta ei. Uskon, että tuo pulla riittää hetkeksi.”
Selma nousi tuoliltaan ylös.
”Parhaimmat kiitokset kahvitarjoilusta, mutta menkäämme asiaan.”
Schrödinger kohensi silmälasejaan.
”Asia mahtoi varmaan koskea sitä teidän palanutta imurianne, eikö niin? Valitan, mutta sitä värkkiä ei saa kuntoon itkemälläkään.”
”Toisekseen, uudempia ja parempia pölynimureja saa kodinkoneliikkeistä usein melko halvalla. Saanko kysyä, että mihin ihmeeseen te tuota kärähtänyttä härveliä edes tarvitsette?”
Klaara alkoi valumaan kyynelvirtana.
”Se mokoma paska oli meidän lentokone. Aina vihannu sitä mut nyt kun sitä ei..”
Schrödinger otti haalariensa taskusta trasselitupon ja kuivasi Klaaran kyyneleet.
”Hm, jahas, että pölynimuri lentokoneena, vai niin. On sitä oudompaakin kuultu. Kvanttifysiikka ei taida sittenkään niin hullua kuin luulin.”
Schrödinger otti taskustaan ruuvimeisselin ja kierukan juotostinaa.
”Vintin romuvarastosta löytyisi yksi samanlainen pölynimuri, rikkinäinen tosin. Korjaaminen tulee viemään aikansa. Ehkä siinä kaksisen viikkoa, varaosia noin vanhaan laitteeseen on sangen hankalaa löytää. Paljonko olisitte valmiita maksamaan?”
Selma huusi.
”Hinta ei ole mikään kynnyskysymys! Sukuni varainhoitaja toimittaa teille maksun vaikka heti! Ettekö voisi mitenkään nopeuttaa asiaa? Meillä on kiire!”
Schrödinger istahti tuolille, hieraisi tuskastuneesti kasvojaan.
”En. Noin vanhoja sähkökomponentteja on lähes mahdotonta löytää mistään.”
Schrödinger nousi ylös ja napsautti sormiaan.
”Hetkinen! Kulkuneuvosta olisi kai kyse? Auton voisin myydä teille! Hieman vanhan ja erikoisen oloisen, mutta auton siitä huolimatta. Kunto ei lie paras mahdollinen, mutta kulkenee se..kai.”
Kaikki siirtyivät pihalle.

Kissa & kumppani

Vaikka narahtaen, niin yllättävän äkisti ovi avautuikin.
Esiin astui kapeakasvoinen, pyöreäsilmälasinen, hieman harmaantunut ja aavistuksen ärsyyntyneen näköinen herra. Herra oli pukeutunut tahraisiin sinisiin työhaalareihin.
”Mitä te haluatte?”
Selma yritti tuulipuvustaan huolimatta ottaa itselleen täyden hovi-ilmeen hymyineen.
”Helvettiäkös siinä makeilette? Onko sitä asiaa vai ei?!”
Klaara ottii kärähtäneen pölynimurin esiin.
Allu Rötkönen räjähti.
”No eihän tuolla mokomalla tee lasta eikä paskaa! Tekniikan Museossa olisi parempi paikka sille! Ainakin sata vuotta vanha! Painukaa helvettiin!”
Selma istahti mitään kysymättä pöydän ääreen. Löi käsilaukkunsa pöydälle ja huusi.
”Tämä ilveily loppuu alkuunsa! Herra Fyysikko Edwin Schrödinger! Vai Erwinkö se oli? Samapa tuo! Lavastitte kuolemanne! Hävytön mies! Tiedemiehen ura ja te mokoma tulitte sitten tänne leikkimään mekaanikkoa! Miksi?”
Selma jatkoi.
”Ja te, hyvä mies kuuluisitte kai johonkin Teknillisen Fysiikan Museoon! Näen valheen läpi! Häpeäisitte edes!”
Schrödinger häpesi ja punastui.
”Ymmärtäkää minua. Halusin vain rauhaa. Kissakin on kadonnut ties minne. Ainoa ystäväni.”
Schrödinger alkoi itkemään.
Klaara, Selma ja Katja tulivat halaamaan vanhaa itkevää miestä.
”Älkäähän, älkäähän nyt herraseni. Kaikki hyvin.”
Kaikki neljä pyyhkivät silmäkulmiaan kyynelistä.
Schrödinger pyyhkäisi silmiään.
”Koittakaa ymmärtää. Kvanttimekaanikon osa on niin vaikea. Kvanttia ei voi korjata, kvantilla ei voi ajaa. Saati nähdä tai koskettaa. Auton voi korjata, autolla voi ajaa! Kukaan ei ymmärrä kvanttia ja hiukkasesta ei ole mitään hyötyä kenellekään! Heisenberg kertoi minulle joskus! Ei! Kukaan ei ymmärrä! Maailma ei hyödy kvanttimekaanikosta mitään! Automekaanikosta hyötyy!”
Selma istuuttutti koko ryhmän pöydän ääreen.
”Herra Schrödinger, sopisikos että tarjoaisin meille kaikille hieman likööriä? Katjallekin. Klaara keittäisi meille pullakahvit. Pääsisitte järkytyksestänne hieman yli.”
Schrödinger loihti jostain esiin neljä pahvimukia.
Pahvimukeihin kaadettiin kahvia ja Klaara viipaloi pullapitkon..
Selma taputti Schrödingeriä kädelle.
”Saisinko kysyä Teiltä siitä Heisenbergin epätarkkuusperiaatteesta?”
Schröringer kohensi hieman haalareitaan.
”Sen kerron, että epätarkkuutta ei varsinaisesti ole, mutta..”
Schrödinger kuiskasi jotain Selman korvaan. Pitkään.
”Lupaattehan, pflazkreivitär von Feuerstein, että ette kerro tätä kuulemaanne kenellekään?”
Selman kasvot loistivat.
Eivät olisi, jos Selma olisi tiennyt Klaaran juoneen sillä välin ne 16 cl likööriä..
”Ehdottomasti en, vaikka Klaaran kanssa jo tiesimmekin tuon.”
Selma otti ilmeekseen itsetärkeimpäinsä.
”Kyllähän Herr Schrödinger sen kaiketi jo ymmärtää, että Tiede on Magian nuorempi äpäräsisar?”
”Jawohl, Meine Pfalzgrafin!”
”Edwin, mein Schatz. Jawohl.”

kolkuttavalle avataan..vai?

Kolmikko käveli rikkaruohojen valtaamia peltoja halkaisevaa soratietä pitkin.
Vastaan tuli maalaamaaton laudasta tehty ränsistynyt hökkeli.
Talon piha oli täynnä erinäisissä ruostumisen vaiheessa olevia moottoriajoneuvoja. Useat niistä olivat pahan punaruskean ruostumisen eri vaiheissa.
”Selma, ei. Täällä majailee se kumppani ja..”
”Rötkönen, hyvinkin.”
Selma seisahtui hetken. Kiukustui sitten mennen takomaan röttelön ovea.
Klaara nuokkui perässä häpeissään palanutta pölynimuria raahaten.
Selma raivosi.
”Rötkönen tai kuka sitten lieneekään! Murran oven auki kuten..pioneeriluutnantti…Erich von..”
Klaaran silmistä puristui monta kyynrelkarpaloa.
”Et voi tehdä noin. Olis pullaa ja kahviakin mukana.”
Katja hätääntyi.
”Entäs jos Allu ei ole kotona? Ei voida mennä sisään! Mitäs jos teidän kotiin mentäis sisään noin?”
Selma raivostui.
”Silloin manaisin koko Lucifuge Rofocalen seurueen avukseni! Lisäksi sellaisen sotajoukon että..”
Klaara kaivoi jo muovipussista olutta itselleen.
”Selma hei. Mitäs luulisit Allun tekevän? Ihan samalla tavalla. Sillä nyt ei oo niitä Rofo-sedän merkkejä. Mutta niitä ihme kvantteja sillä on. Ja vaikka oiskin, niin Rofo-setä ei tykkäis yhtään hyvää! Jokasen koti on ihan oma! Rofo ei tuu kylään jos ei kutsu! Luulis tietävän!”
Klaara kaivoi taskustaan rasiallisen pikkusikareja.
”Maistuiskos?”
Katja kirkaisi.
”Ei!”
Klaara kaivoi samasta taskustaan rasian Dunhill-savukkeita.
”Entäs nää?”
Katja mietti, mietti todella. Hienojen naisten tupakkaa. Minttu ja Kaarina varmaan polttaisivat, suosittuina. Yökerhoja, komeita poikia, elämää..
”EI!”
Klaara imaisi henkoset pikkusikarista taputtaen Katjaa olalle.
”Helkkari, tyttö. Sussa on ihan omaa ja oikeaa tahdonvoimaa ja asennetta. Kyl sust voi viel noita tulla. Onneks olkoon!”
Maalaamattoman rötiskön ovi narahti auki.

hyvä neuvo kaljan keksii

”Niin!”
”Kyllä! Kuulen ja näen.”
Selma alkoi itkemään.
”Saattoi olla mahdollista, U 745 olisi voinut olla tietyssä paikassa. Upota.”
”Älä nyt vittu ala poraamaan! Ja miten toi suklari tähän liittyy? Eiks se sun majuris ollut ilmavoimissa eikä laivastossa? Laivastos jos olis ollu, niin komentajakapteenihan se ois eikä mikään majuri.”
”Niin. Itken, koska itkettää. En tiedä miksi. Kapitän von Feuerstein, tuo nuori miesparka kaatui Afrika Korpsissa. Olisi liittynyt Luftwaffeen tai Kriegsmarineen niin näin ei olisi käynyt!”
Selma istui maahan tarttuen molemmin käsin päähänsä.
”Turhaa, niin turhaa! Kirottu, kirottu Stalin! Ilman häntä riivatun sotimisineen tuo nuori komea kapteeni Karl-Heinz olisi viettänyt häitään meidän sukumme kartanossa! Sekti olisi virrannut, me kaikki olisimme pukeutuneet parhaimpiin juhla-asuihimme ja..”
Klaara kaivoi käsilaukustaan nenäliinan kuivaten Selman kyyneleet.
”Selma, oikeesti. Sotilaan homma vaan on semmosta että siinä voi kuolla. Oikeesti. Vähän jotain muuta kuin marssei, prenikoit ja tanssiaisii. Kyllä se Karl-Heinz olisi voinut kuolla merellä tai ilmassakin. Laiva upoksiin tai kone alas taivaalta. Sota on rapaa, verta, tuskaa, paskaa ja suolenpätkiä. Tulta, tuhoa ja kuolemaa.”
Katja polkaisi jalkansa maahan ja huusi.
”Ihan sama mitä se sitten onkaan! Se Rötkösen korjaamo on varmaan täällä jossain. Mennään tuonne kylille kysymään.”
”Likka hei, hyvä idis. Siellä on Siwa sen vanhan Kukkuran paikalla. Multa on sitä paitsi pikkusikarit loppu. Toi Selma-Stukalentäjän syöksy vaatii hermosavut.”
Ryhmä käveli hetkisen ja Klaara astui Siwan ovesta sisään.
Kaupan oven portailla istui harmaapartainen, tuulipukuinen mies nauttimassa olutta.
Selma koputti miestä olalle.
”Anteeksi herraseni, mutta minusta te näytätte kovin tutulta. Olen tainnut nähdä teidät joskus Lontoossa ja New Yorkissa. Tarkemmin ottaen New Yorkin Wall Streetillä.”
”Varmasti, pfalzkreivitär von Feuerstein. Maurice Moneyworth, investointipankkiiri. Olen hoitanut ja hoidan vieläkin sukunne investointeja.”
Katja alkoi kyllästymään. Valetta kaikki tyynni. Miten ihmeessä..
”Tuota noin, jos olette joku Wall Streetin rahamies, niin miksi ihmeessä istutte Jurpuan Siwan rappusilla tuulipuku päällänne kittaamassa kaljaa.”
Selma nipisti Katjaa kipeästi niskasta.
”Laskusuhdanne. Realisoin väliaikaisesti mm. New Yorkin ja Lontoon kiinteistöomaisuuteni ja investoin ne muualle. Tiettyihin lyhytaikaisiin korkean riskin sijoituksiin. Täällä asuminen on verraten halpaa, tuulipuku ei maksa paljoa ja olut on edullista kalliisiin viskeihin verrattuna. Mikroaaltouunissa lämmitetyt einekset ravitsevat siinä missä hienojen ravintoloiden pihvitkin.”
Saita äijä.
”Anteeksi, Mr. Moneyworth, mutta kai sukumme rahat ovat hyvässä tallessa?”
”Ovat kyllä. Olen joutunut väliaikaisesti muuttamaan sijoitusstrategiaani. En toki liiaksi. Voin varmuudella vakuuttaa, että von Feuersteinien omaisuus on kuin herran kukkarossa. Riskialttiille sektoreille sijoittaminen ei ole koskaan kuulunut tapoihini. Sen verran konservatiivinen mies olen.”
Klaara astui kaupan ovesta ulos kädessään iloisesti koliseva muovipussi.
”Klaara, et kai sinä taas..?”
”Selma hei, pakkohan mun oli. Pari kankkuskaljaa tartti saada. Ekaks se älytön matka ja sit mä jouduin olemaan sulle joku helkkarin Leeli-Lyydian lepotuoli. Toiseks täällä on tapana viedä kahvia ja pullaa kyläilypaikkaan. Hienoja tapoja sulla Selmaseni on, mutta joskus ne alkeelliset hyvät tavat on vähän hakusessa.”
Selma puhui Mr. Moneyworthille.
”Anteeksi Maurice hyvä, mutta tiedättekös missä A. Rötkösen & Kumppanin autohuoltamo sijaitsee?”
Maurice M. siemaisi loput oluestaan, heitti tölkin sivuun ja tokaisi kirkkain ilmein.
”Ah, Rötvä-Allun verstas? Tuollahan se on tien päässä. Kuljette vain polkua pitkin pellon läpi.”

Rääsyt ja romut

Selma napsauttti sormiaan kasvoillaan niin oivaltavan kirkas ilme, että itse Arkhimedeskin olisi ollut moisesta kateellinen..”Heurekaa” hän ei sentään huudahtanut.
Saati sitten, että olisi lähtenyt juoksemaan alasti pitkin Jurpuan kirkonkylän pääraittia.
”Klaara hyvä, meillä on monta ongelmaa joista yksi on nyt poissa päiväjärjestyksestä.”
Klaara ällistyi.
”Mikähän se ratkaistu ongelma mahtais olla?”
”Ruoka, ystävä hyvä! Eivätkös ne Sir Whipcastlen voileivät olleetkin maukkaita? Muita ongelmia on kosolti jäljellä ja niitä ei ole ratkaistu. Ainakaan vielä. Ajankohtaisimpiin ongelmiimme kuuluu juuri nyt huomaamattomamman asustuksen hankinta ja Rötkösen autokorjaamon löytäminen.”
Katja tuskastui.
”Entä ne muut ongelmat sitten?”
”Palanut lentolaite. Universumin rakenteen väärentyminen.”
Mistä aloitettaisiin? Katja tuumi että pukujuhla saisi loppua, ainakin hetkeksi.
”Anteeksi vaan, mutta ei me voida kulkea täällä perähikiällä näin. Nauravat vielä meille..tai pahempaa.”
Klaara yskähti itkuisella äänellä.
”No mikä nyt enää voisi olla huonommin.”
Selma mulkaisi Klaaraa tuikeasti.
”Kenties se, että meidät huomattaisiin. Liika magian käyttö herättää väärien tahojen huomion. Emmekä edes tiedä mitä voi tulla vastaan.”
”Parisen kuukautta sit soitin yhelle tyypille ja asiat tääl on huonosti. Oikeesti ihan perseestä. Näät sitten. Kuteita löytyis, huoltsikan pihast oli UFF:n laatikko.”
Selma ulvoi.
”Että kehtaat! Ryysyläisiksi emme ryhdy ikinä! Koskaan!”
Katja tuli paikalle kuin joku YK:n sovittelija.
”Ihan hyviä vaatteita ne on..äiti ostaa minulle niitä. Kasvan vielä. Kirpparilta saa oikeasti ihan kivoja vaatteita. Pitää vain tietää, mitä etsiä.”
Selma ja Klaara katsoivat Katjaa eräänlaisella ilmeellä. Sellainen ilme löytyisi ihmisen kasvoilta jota on juuri lyöty täydellä sukalla naamaan. Sukalla täynnä puuroa.
”Tuota niin. Yksi garderobiloitsu on vielä jäljellä. Sikseen toisekseen, Klaara..oliko se juotostina sitä parempaa ja kalliimpaa saksalaista laatua?”
”No ei ollu! Ois voitu olla siellä rautakaupassa vähän pidempään! Eikä toi vanhan pölkkärin moottori kestä tommosta parhaat päivänsä nähnyttä ikäloppua natsien lentäjä-ässää! Osaa neuvoa ja käskyttää, mutta ei korjata itse yhtään mitään!”
”Klaara, ensinnäkään en ole kansallissosialisti! En ole koskaan ollutkaan! Eikä majuri von Feuersteinkaan ollut! Roistot löytyivät SS:stä! Luftwaffessa ja Kriegsmarinessa oli sangen paljon aatelisia herrasmiehiä! Sääli vain, että sodan jälkeen en ole kuullut hänestä..majuri von Feuersteinista mitään.”
Ohitse pyöräilevää pikkupoikaa nauratti hullunkurisesti pukeutuneen kolmikon väittely.
”Selma ja Klaara! Äkkiä nyt se loitsu! Meidät huomataan muuten!”
Selma ja Klaara sulkivat silmänsä laittaen kätensä yhteen. Hiljainen loitsuava mumina kesti hetken.
Purppuraisen, äkisti haipuvan tähtipilven keskeltä paljastui arkistakin arkisempi näky. Selma ja Klaara olivat pukeutuneet rentoihin tuulipukuihin. Katjan päällä olivat vaaleansiniset farmarihousut, takki samaa mallia ja päässä tummansininen lippalakki. Lippalakin otsassa luki että ”Jurpuan Juoksutytöt.””
”Kiva asu, mutta lippis on oikeasti aika huono. Ne minut hakanneet tytöt ovat..urheilijoita.”
”Kultaseni, pääasia on että sulaudumme ympäristöön. Menkäämme kylän keskustaan.”
Selma koski korvaansa, itku tuli.

Pommituslento ja oksennus

Pölynimuri lähti jyrkkään nousukiitoon. Valtavien kumpupilvien yllä avautui kirkas sinitaivas ja hyytävä kylmyys. Klaara röhnötti Katjan selkää vasten kuolaten ja öristen hiljaa.
”Miksi me Selma lennämme näin korkealla? Täällä on hurjan kylmää.”
”Ja sitten, miksi annoit Klaaralle noita pillereitä? Annos olisi varmaan tappanut jopa norsun.”
”Hah. Tuota vanhaa kunnon juoppoa ei tapa mikään maailmassa tehty myrkky.”
Selma jatkoi.
”Katsoin säätiedotuksen. Alhaalla riehuu ankara myrsky ja meillä on kiire. Kiireen vuoksi emme voi tehdä muutoksia kurssiin, joten meidän on lennettävä isoympyräreittiä.”
”Missä me olemme nyt?”
”Saksan yläpuolella, oikeammin sukuni vanhan kotiseudun yllä. Tekisi niin mieli poiketa siellä pitkästä aikaa, mutta nyt me emme valitettavasti voi.”
Klaara örähti, heräsi, katsoi alas kauhusta kirkaisten.
”Selma, minä..apua!”
Klaara taipui kaksinkerroin ja valtava oksennusryöppy sinkosi alas kohti kilometrejä alempana siintävää pilvimassaa.
Lentävä kolmikko ei tiennyt sitä, mutta pilvimassan alla sijaitsi pieni saksalainen vuoristokylä. Paikallislehti kirjoitti pakokauhuisen tarinan viinanhajuisista taivaalta satavista makkaraperunoista. Asia ei sen koommin saanut kummempaa julkisuutta koska tuon kyläpahasen asujaimistoa pidettiin (syystäkin) hieman takapajuisina ja häiriintyneinä. Skeptikoilla ja salaliittoteoreetikoilla oli hauskaa. Saksan suosituimmat huumorisivustot repivät aiheesta vitsejä useamman vitsikirjan verran.
Kukaan ei tiennyt koko totuutta. Kaikki olivat väärässä, kaikki olivat oikeassa. Taivaalta todellakin satoi viinanhajuisia makkaraperunoita. Todellisuus ei ole aina yksinkertainen, monesti se on kaksimielinen ja useinkin hyvin monipuolinen.
Mitähän kaikki olisivat sanoneet, että jos olisivat kuulleet pölynimurilla lentävän suomalaisen pillerihumalaisen, viktoriaaniseen asuun pukeutuneen noita-akan oksentaneen yläilmoista englantilaisia makkaraperunoita kyläpahasen päälle?
Kukaan ei olisi uskonut. Edes vitsinä. Moisen kertoja olisi varmasti viety suljetulle osastolle vaarallisena yksilönä.
Selma alkoi hiljentämään matkanopeutta.
”Katja, varo nyt! Klaara voi hyvinkin oksentaa selkääsi. Olemme perillä. Laskeutumisalan vähyyden vuoksi joudun tekemään korkkiruuvisyöksyn.”
”Korkkiruuvisyöksy, mikä se on?”
”Kohta näet..ja koet.”
Pölynimuri lähti hurjaan, ujeltavaan syöksyyn kiertäen kapenevaa spiraalinmuotoista rataa. Laskeutuminen tapahtui äkkijarrutuksella. Imurin moottori alkoi tupruttamaan mustaa savua leimahtaen liekkiin. Klaara heräsi rääkäisten hameensa riehuessa liekkimerenä.
Katja tempaisi imurin kylkeen kiinnitetyn jauhesammuttimen käteensä ja alkoi jauhottamaan liekehtivää Klaaraa.
Liekkien sammuttua Selma riisui lentovarusteensa ja halasi Katjaa.
”Upeaa toimintaa, tyttö hyvä! Missä olet oppinut tuon?”
”Meillä kävi kerran koulussa yksi palomies ja näytti miten sammutinta käytetään.”
Pikaisen tutkimuksen jälkeen huomattiin, että Klaara oli selvinnyt tapauksesta ilman palovammoja.
Klaara seisoi Selman ja Katjan edessä viktoriaanisessa, pahoin kärähtäneessä pönkkähameessa yltäpäältä sammutusjauheessa. Valkean kipsipatsaan keskeltä tuijotti kaksi verestävää krapulaista silmää.
Selma katsoi Katjaa silmiin vakavasti. Kaikki Klaaraa lukuunottamatta räjähtivät hillittömään nauruun. Katja kieri maassa naurusta kippurassa ja Selma sai tuskin henkeä herkeämättömältä hihitykseltään.
”Kalkkilaivan kapteeni!”
”Ken vois liekin sammuttaa..”
”Tulta päin, tulta päin..”
”Irti punakukko…hihihii..”
”Aika brankkari tuo meidän Katja..hihihii..”
Klaara yritti potkaista maassa makaavaa nauravaa Selmaa siinä kumminkaan onnistumatta.
”Naurakaa vaan, mutta meikä ois voinu kuolla!”
Selma katsoi Klaaraa myötätuntoisesti
”Klaara hyvä, niin minäkin siinä viitisensataa vuotta sitten. Paaluun sidottuna noitaroviolla. Irtosin köysistä ja lensin ukkospilveen häijysti nauraen. Kotiseudullani turistioppaat kertovat vieläkin tarinaa Selmasta, Paholaisen Morsiamesta.”
Katja palautti kaikki maanpinnalle.
”Jatketaan riitelyä myöhemmin tai lopetetaan se jo nyt. Minulla on nälkä. Toivottavasti se termospullon tee on vielä lämmintä ja leivät eivät ole menneet pilalle.”
Selma katsoi Klaaraa ja hymyili anteeksipyytävästi.
”Klaara, Katja on oikeassa. Syödään eväitä ja ollaan ystäviä, eikö niin?”
Kaikki istahtivat alas. Klaara avasi paperipussin josta löytyi vino pino Svanten rakkaudella (ja rangaistuksen uhalla) tekemiä kolmioleipiä ja kolme posliinista teekuppia tasseineen. Termoskannu avattiin ja ystävysten ateria alkoi.
Aterian ollessa lopuillaan ohitse kulki paikallinen alkoholisti. Viinamäen mies luuli näkemäänsä harhaksi ja juoksi pois. Samainen mies lopetti viinanjuonnin ja hänestä tuli myöhemmin paikallisen helluntaiseurakunnan katuevankelista. Se on toinen tarinansa se.
Ruoka suussa puhuminen on rumaa, mutta Katja puhui silti suu täynnä teetä ja kolmioleipää.
”Miksi tuo juoppo säikähti meitä? Näytämmekö me jotenkin omituisilta?”
Selma kavahti, katsoi itseään, Klaaraa ja Katjaa purskahtaen nauruun.
”Kulta pieni, näytämmehän me. Mitä itse olisit aikoinaan sanonut jos olisit nähnyt kolme viktoriaaniseen asuun pukeutunutta naista syömässä eväitä jossain syrjäkylässä? Klaara kaiken kukkuraksi..kärähtänyt kipsipatsas…hahahaa..”
Klaara raivostui.
”Helppo teidän on nauraa, mutta kohta minä otan sen sammuttimen ja..”
Selma nauraa kihersi kippurassa.
”Klaara, ei kannata. Katja tyhjensi jo koko säiliön sinuun. Palomies opetti hyvin, Katjalla on varmaan kylän suurin kypärä. Tosi brankkari. ”
Katja vakavoitui.
”Varmasti en olisi uskaltanut mennä kouluterveydenhoitajan luo puhumaan. Skitsohan minä olisin ollut, ihan niin kuin Minttu ja Kaarina aina sanoivat. Skitso-Katja tai Skatso. Eivät normaalit ihmiset näe tuollaisia.”
Klaaraakin nauratti.
”No, hitto vie. Mä nään sut ja sä näät meidät. Ollaanko me kaikki sitten skitsoja? Vai onko maailma sitten skitso? Maailma on skitso. Von Engelstein on skitso, Sir Whipcastle on skitso. Svante ei ole skitso.”
Katja tyrmistyi.
”Miten niin Svante ei ole skitso? Hän pukeutuu kumipukuun, hän ei saa puhua ilman lupaa, hänet viedään kellariin ruoskittavaksi ja häiriintynyt englantilainen homosadisti käyttää häntä ravihevosena. Skitsoa! Eikä tässä vielä kaikki! Kaiken kukkuraksi tuo miesraukka on joutunut opettelemaan maailman kaikki puhelinluettelot ulkoa rangaistukseksi! Svanten on pakko olla todella älykäs. Miksi hän on tuossa asemassa?”
Selma haukkasi loput kolmioleivästä ja joi teensä loppuun.
”Kultaseni, kuten jo aiemmin kerroin, minäkään en voi ymmärtää kaikkea. Saati Svantea. Svante, kuten tiedät kuuluu korkeaan aatelissukuun. Tyhmäkään hän ei ole, erosi kuulema Mensasta joskus tyhmyyteen kyllästyneenä. Maailman tyhmyys ahdisti häntä niin paljon, että hän vain päätti alistua ja alkaa orjaksi..näin Sir Whipcastle on minulle kertonut eikä minulla ole mitään järkevää syytä epäillä hänen sanojaan. Tyhmä mies ei voi opetella maailman kaikkia puhelinluetteloja ulkoa.”
”Mutta eikös niitä puhelinluetteloja ole julkaistu maailman kaikilla kielillä?”
”Kyllä, mutta Svante on polyglotti. Sitä en tiedä, että onko hän polyglotti pakosta, omasta tahdostaan, rangaistuksen pelosta vai Jumalan armosta.”
Katja tunsi olonsa hieman kiusaantuneeksi.
”Olemme kyllä aika oudon näköisiä. Etkö sinä Selma voisi taas napsauttaa sormiasi ja viedä…hihihi..tuon Klaaran vaikka pesulle?”
Kolmikko tuli yhteiseen johtopäätökseen.

Ravia, piiskaa ja sandwicheja

Pihanurmella vallitsi kaaos.
Klaara ja Mr. Leprechaun tanssivat jotain kansantanssia käkipäissään. Tarotkortit olivat lennelleet ympäriinsä kuten tyhjät viinapullotkin. Nurmella oli monta pahvirasiaa täynnä puoliksi syötyjä englantilaisia makkaraperunoita.
Tanssivaa paria ympäröi kärpässienten kehä, pienet punaposkiset menninkäiset soittivat huiluja ja rumpuja.
Mr. Leprechaun ja Klaara hoilasivat kärein viinanpolttamin äänin.
”Kilted soldier’s wear no drawers, ladies, will you lend them yours? The poor should always help the poor, God save the British Army! Toora loora loora loo, they’re looking for monkeys up at the zoo. If i had a face like you, i’d join the British Army!”
”FUCK THE BRITISH ARMYYYYY….”
Sateenvarjon kahva tempaisi Klaaran nilkasta selälleen.
”Klaara, nyt loppuivat rivot laulut ja juopottelu!”
”O-oot shä Shelma liittyny Pelastusarmeijaan, hä?”
”En, mutta nyt me alamme leikkimään hieman Ilmavoimia! Aivan kuten Rautaristin Ritari majuri von Feuerstein maailmansodassa! Sinä, Klaaraseni pääset leikkimään lentomekaanikkoa! Pölynimuri lentokuntoon, aikaa viisi minuuttia! Marsch!”
Klaara kalpeni, veti käden lippaan happamin ilmein ja alkoi puuhastelemaan juotoskolvin kanssa pölynimurin elektroniikan parissa.
Katja hämmästyi Klaaran yllättävää näppäryyttä. Moinen horjuva alkoholisti muuttui hetkessä insinööritaidon ihmeeksi. Isä ei kännipäissään olisi pystynyt sellaiseen, niin sähköasentaja kuin olikin.
”Valmish! Mutta mä yrjöön kyllä varmasti. Pelottaa ihan saatanasti toi lentäminen. Eiks sulla Selma olis niitä..ryynejä?”
Selma hieraisi silmiään ja kaivoi alistuneesti huokaisten käsilaukustaan pienen pahvilaatikon, jonka kyljessä oli punainen kolmio.
”Klaara rakas. Ymmärrän, että pelkäät lentämistä. Näitä ei saisi ottaa alkoholin kanssa. Se on vaarallista, todella vaarallista. Ymmärrät kai. Mutta nyt on hätä ja hätä ei lue lakia. Astu imuriin niin lähdemme matkaan.”
Selma laittoi päähänsä suojalasit ja nahkaisen lentäjänlakin. Klaara nappasi ison kourallisen kolmiolääkkeitä suuhunsa runsaan viinaryypyn kanssa ja istui pölynimurin takaosaan Katjan taakse.
Sir Whipcastle juoksi pihanurmen läpi matkalaisten luo.
”Arvon naiset, nytkö te jo teette lähtöä? Olisimme niin mielellämme kutsuneet teidät päivälliselle kanssamme. Olisi mitä epäkohteliainta lähettää teidät matkaan ilman ateriaa.”
Katjan vatsaa kouraisi hieman, nälkähän se siellä.
”Sir Whipcastle, olen pahoillani, mutta minulla kylläkin on nälkä. Ettekö voisi olla niin kiltti ja antaa meille jotain evästä mukaan?”
”Lady Katja, ehdottomasti voin! Lämmin ateria ei varmaan tule kiireen vuoksi kyseeseen. Mutta voisin antaa teille, arvoisat naiset, mukaan termospullollisen teetä ja kolmioleipiä. Olen pahoillani, että joudutte lähtemään näin huonoin eväin matkaan.”
Sir Whipcastle poistui kartanoon.
Kotvasen päästä paikalle nelisti ravikärry ohjastajineen. Tai oikeammin kaksisti, koska kulkuneuvon voimanlähteenä ei ollut hevosta vaan Svante kumiasussaan. Kauramoottori olikin ruoskamoottori.
Sir Whipcastle ruoski Svantea suu vaahdossa naama karmiininpunaisena loistaen entistä hurjempaan vauhtiin. Ihan kuin joku ilkeä raippasetä Vermosta.
Ravikärry seisahtui. Sir Whipcastle pyyhki silkkiliinalla hikeä otsaltaan.
”Olipas se ankara ratsastusmatka, olipas se. Vai mitä Svante?”
”Kyllä, Sir. Toivottavasti matka ei rasittanut teitä liiaksi, Sir? Ruoskiminen on varmaankin kovaa työtä, Sir?”
”Svante, niin todellakin on! Kiitän sinua myötätunnostasi.”
Sir Whipcastle ojensi naisille termoskannun ja suuren ruskean paperipussin.
”Tässä on se vähä mitä voin tarjota. Godspeed, Ladies!”
Pölynimuri ärjäisi taivaalle naiset matkassaan. Sir Whipcastle ja Svante heiluttivat hyvästiksi ja pyyhkivät silmäkulmiaan kyynelistä. Kenties ainoita hetkiä, jolloin Orja ja Isäntä olivat melkein tasa-arvoisia.

Svanten kirjallinen rangaistus

Katja, Selma ja Von Engelstein astuivat ulos Savuavasta Salongista, laskeutuivat kierreportaita pitkin aulaan.
Tämän jälkeen matka jatkui kellarin ovelle. Avautuneen oven takaa paljastui suorastaan keskiaikainen näkymä. Alas laskeutui päättymättömältä vaikuttava soihtujen valaisema kierreportaikko.
Kolmikko laskeutui portaikkoa ikuisuudelta tuntuvan ajan. Viimein tultiin ovelle joka ei sopinut ympäristöönsä lainkaan. Ilkeämpimielinen olisi sanonut sen olevat kuin Makkaratalo Firenzessä.
Kyseinen ovi oli peltinen, harmaaksi maalattu ovi jonka oikeassa reunassa sijaitsi aivan tavallinen Abloy-lukon lukkopesä.
Von Engelstein otti avaimen ja työnsi sen lukkoon. Sisällä oli pimeää, Von Engelstein painoi sähkökatkaisinta. Loputtomat loisteputkirivistöt syttyivät räpsyen palamaan.
Näkymä olisi voinut tappaa tylsyydellään. Huone jatkui niin pitkälle, että loppua ei näkynyt. Horisonttiin asti oli alumiinisia kirjahyllyjä täynnä pölyisiä puhelinluetteloja.
Katja huokaisi ahdistuneesti.
”Portaikko näytti kovin kiinnostavalta, mutta tämä tylsyys kaiken loiston keskellä. Miksi?”
Selma taputti Katjaa olalle.
”Kultaseni. Kaikessa voi piillä joku syvempi merkityksensä, jopa tässä vaikka sitä ei ensi katsomalta ymmärtäisikään. Tässä salissa sijaitsevat maailman kaikki kaikkina aikoina julkaistut puhelinluettelot.”
Von Engelstein kohensi voitonriemuisesti silmälasejaan ja tokaisi leveästi hymyillen.
”Svante on joutunut lukemaan ja opettelemaan ne kaikki ulkoa! Rangaistukseksi!”
Katjan sydän hypähti kurkkuun. Saattoi olla, että tuo perverssi kuminen aatelismies nautti rangaistuksista, mutta että että tämäkin vielä..
”Myös Keltaiset Sivutkin?”
”Totta kai! Olkoon kysymys sitten pornosta, maansiirrosta tai eloksoidusta alumiinista. Sir Whipcastlen kuulustelut ovat olleet perinpohjaisen pedanttisia. Näitä kirjoja ei oikeastaan Svanten vuoksi edes tarvittaisi, mutta arkistointi on tärkeää, elämä ei niinkään.”
Selma kohensi päähinettään hieman kiusaantuneena.
”Pyydän anteeksi, mutta emmekö menisi suoraan asiaan. Nuo kelmeät loisteputket särkevät vanhoja silmiäni. Taidan saada migreenikohtauksen.”
Von Engelstein loihti jostain esiin taikavarvun. Varpu alkoi vipattamaan kohti Suomen osastoa. Eräs puhelinluettelo tipahti lattialle valtavan pölypilven saattelemana.
Kaikki saivat ankaran yskänkohtauksen.
Von Engelstein avasi luttelon satunnaisesta kohdasta.
”Jahas. Autohuolto A. Rötkönen & Kni, Jurpua”
Katja rykäisi.
”Varmasti väärä mies. Rasvanäppinen mekaanikko jostain Jurpualta. Missähän sekin on?”
Selman ilme kirkastui kuin täysikuu pakkasyönä.
”Voi! Minä tiedän! Klaara on sen paikan läheltä kotoisin! Nuorena tyttönä karkasi aina joskus salaa uskovaisilta vanhemmiltaan salaa Jurpuan Jenkkapirttiin tanssimaan humppaa!”
Kolmikko juoksi kierreportaita ylös. Aulassa huohotettiin läkähtyneinä ja pyyhittiin nenäliinoilla hikeä otsalta.
”Mennään Jurpualle. Toisinaan on paras mennä vaikka sitten väärään paikkaan kuin olla menemättä minnekään. Katja, tämä on viimeinen oljenkorsi tai sitten se on se oljenkorsi joka katkaisee kamelin selän. Missä Klaara on?”
”Selma, en tiedä. Eikös hän viimeksi ollut sen Leperclownin kanssa ryyppäämässä ja pelaamassa korttia?”
Von Engelstein rypisti otsaansa, otti silmälasit päästään ja alkoi puhdistamaan niitä taskusta ottamallaan säämiskäliinalla.
”Lady Katja, olisin hyvilläni jos ette nimittelisi meidän talonmiestämme. Mr. Leprechaun saattaa olla hieman eriskummallinen yksilö, mutta siitä huolimatta hän on sangen mainio talonmies.”
Selma tempaisi Katjan mukaansa syöksyen ovesta ulos pihanurmelle.

Savuavan Salongin Neuvosto

Katja katsoi hämmästyen suurta puupaneloitua aulaa, josta lähtivät loivasti kiertävät portaat yläkertaan.
”Selma, minne me mennään?”
”Savuavaan Salonkiin. Täällä pitää majapaikkaansa ryhmä englantilaisia, walesilaisia ja skotlantilaisia kokeneita herrasmiesokkultisteja.”
”Mitä he sitten tekevät?”
”Osa on vanhan Golden Dawnin veteraaneja, toiset seuraavat Crowleyn opetuksia, kolmannet taasen ovat eri perinteistä tulevia magian harjoittajia. Lisäksi mukana on druideja ja muuan rikas amerikkalainen tv-pastori.”
Klaara ja Mr. Leprechaun hoippuivat ovesta sisään.
Mr. Leprechaun oli melkoinen ilmestys. Lyhyenläntä punkero harmaalla pujoparralla. Asunaan tuolla menninkäistalkkarilla oli ruohonvihreä frakkiasu korkealla vihreällä silinterihatulla. Naaman keskipisteenä oli punainen, turpea nenä. Nenän yläpuolelta tillitti kaksi pientä vihreää silmää verestävin valkuaisin. Kädessä roikkui lähes tyhjä pullo giniä.
Klaara ei ollut juurikaan Mr. Leprechaunia paremmassa kunnossa. Sukkahousut olivat rutussa ja toinen kenkä puuttui.
”Shelma! Mhe tanschittiin piiritanschia tuon Leperclownin kans! Eikä shiihen piirin tarttettu kuin kaks! Hitto kun hauskaa! Ihan kuin jatkosod..sodasa!”
Selma hillitsi kiukkunsa, nyrpisti nenäänsä ja lähti Katjan kanssa kävelemään kierreportaita ylöspäin.
Katja vilkaisi alas aulaan. Mr. Leprechaun ja Klaara istuivat lattialla. Jostain oli ilmestynyt uusi pullo giniä.
”Shaatana! Pelikortit hukassa! Eiks sulla Leperclownilla ois korttipakkaa?”
Mr. Leprechaun otti tarotpakan rintataskustaan. Kaksikko alkoi pelaamaan vanhaa italiaista korttipeliä, tarocciota. Viinapullon korkki rasahti auki.
Selma ja Katja seisoivat suuren tummapuisen koristeveistetyn oven edessä. Oven oikealla puolella seisoi ryhdikäs, mustaan tyköistuvaan kumipukuun puettu nuorimies. Päässään tällä kumimiesmannekiinilla oli ihonmyötäinen kuminaamari, jossa oli suun edessä vetoketju. Käsissään hän piti hopeatarjotinta.
Selma otti vetoketjusta kiinni ja veti sen kiukkuisesti auki.
”Svante! Vaadin audienssia Sir Whipcastlen luo!”
”Milady, valitan, mutta Sir Whipcastle on juuri nyt estynyt. Toisekseen..minulla ei ole lupaa puhua kenellekään ilman Sir Whipcastlen nimenomaista lupaa ja määräystä. Käskyjen ja määräysten uhmaaminen johtaa varmaan rangaistukseen. Toisaalta käskyjen noudattaminenkin johtaa rangaistukseen. Aivan erityisen ankaraan rangaistukseen.”
Pölynimurilento perverssin viktoriaanisen englantilaisen homosadistin kartanoon. Katjan silmäkulmasta puristui kyynel, kädet puristuivat nyrkkiin. Vanhoja ihmisiä ei saisi lyödä, mutta.. Selman makeilevasti hymyävä pärstä tulisi saamaan kovan oikean suoran nenään. Svante parka. Ketään ei saisi pitää orjana ja kohdella noin julmasti.
”Selma! Vaadin selityksen! Miksi tuota miesraukkaa kiusataan noin? Pidetään kumipuvussa ja estetään puhumasta! Rangaistaan, vaikka hän ei ole tehnyt mitään pahaa! Ihmisoikeus! Tämä on väärin, niin väärin!”
Selma kumartui alas ja tarttui Katjaa olkapäistä.
”Kultaseni. Raamatussakin sanotaan, että toiset on luotu valtiaiksi ja toiset ovat tehdyt tottelemaan. Riittäköön tämä sinulle, mutta sen verran kerron, että hän on asemassaan täysin omasta tahdostaan. Tyytyväinen siihen. Aikuisena ehkä ymmärrät sen, tuskin silloinkaan. Minunkin on vaikeaa ymmärtää sitä vaikka olen elämää seurannut satoja vuosia.”
Satoja vuosia? Miten ihmeessä..
”Katja, kerron sen sinulle myöhemmin. Lupaan. Mutta nyt meidän pitäisi tehdä muita asioita. Kiireellisiä, äärimmäisen kiireellisiä asioita.”
Jykevä puuovi avautui. Massiivinen savupilvi syöksyi ulos. Katja näki pilven keskellä useita oransseja valopisteitä. Lukuisat sikarit olivat syy siihen. Ankara yskänkohtaus iski Katjaan ja Selmaankin.
”Köh köh köh. Kyllä von Feuersteinin herratkin polttivat toisinaan sikarin jos toisenkin. Mutta tämä on ehdottomasti aivan liikaa! Kertakaikkiaan liikaa!. Kai sinä Katja ymmärrät, miksi tätä paikkaa kutsutaan Savuavaksi Salongiksi? Meidän nyt vain oli pakko tulla tänne.”
”Köh. Varmasti ymmärrän.”
Savupilven keskeltä asteli esiin arvokas, ryhdikäs harmaahiuksiksinen herrasmies vahattuine kiemuraisine viiksineen. Herrasmies oli pukeutunut moitteettomaan shakettipukuun.
Herrasmies kumarsi Katjalle ja Selmalle.
”Saanen esitellä itseni, olen Sir Whipcastle. Pfalzkreivitär von Feuersteinin tunnenkin jo, mutta kuka mahtaa olla tämä nuori viehättävä neito?”
”Katja, Sir. En ole korkeaa sukua.”
”Ette? Kyllä teidän täytyisi olla. Asiaa järjestynee, kunhan keskustelen ylähuoneen ja kuningasperheen kanssa. Olkaa huoletta, lady Katja.”
Sir Whipcastle ohjasi naiset sivummalle ja avasi oven johdattaen Selman ja Katjan sivuhuoneeseen.
”Krhm. Pfalzkreivitär kaiketi ymmärtää, että tämä on herrasmiesten seura. En tarkoita, että halveksisimme hienoja naisia, mutta toivottavasti ymmärrätte.. Tämä huone on tarkoitettu satunnaisille naisvieraillemme, tämä on Rouvien ja Neitien Teesalonki.”
Naiset, nuori ja vanhat istuutuivat punaiselle plyysisohvalle.
Sir Whipcastle löysäsi solmiotaan ja rykäisi.
”Suonette anteeksi arvon naiset, mutta ikävä kyllä minulla ei ole tarjota teille teetä ja muuta hyvää. Svante on laiminlyönyt velvollisuutensa. Minun on valitettavasti vietävä hänet kellarin rangaistushuoneeseen ja kuritettava häntä.”
Samassa ovi avautui ja Svante astui sisään käsissään hopeatarjotin. Kuminaamarin vetoketju oli jäänyt Selman jäljiltä auki. Tarjottimella höyrysi teepannu. Teepannun vierellä oli pino pikkuleipiä. Pikkuleipien vierellä oli myös pullo sherryä ja konjakkia.
”Anteeksi Sir, että myöhästyin. Anteeksi Sir, että puhun ilman lupaa. Poistun, kun annatte luvan, Sir.”
Svante poistui.
Katjan kiukku kiehui yli äyräidensä.
”Tämä on törkeää! Pidätte kumiasuun puettua miesparkaa kellarissa vankina ja orjana! Rankaisette häntä, vaikka hän ei ole tehnyt mitään pahaa kenellekään! Väärin, väärin, väärin!”
Sir Whipcastle istui tuolille, hieraisi viiksiään, haukkasi keksiä ja otti siemauksen teekupista.
”Katja, neitoseni. Svante saa rangaistuksia koska hän ansaitsee niitä, tarvitsee niitä ja ennen kaikkea haluaa niitä. Mikä pahinta tai parasta, hän kuuluu korkeaan ruotsalaiseen aatelissukuun. Kuulut kauniimpaan ja heikompaan sukupuoleen, lisäksi olet noinkin nuori. Et ymmärrä varmaan vanhempanakaan. Plalzkreivitär von Feuersteinkaan ei tunnu ymmärtävän minun…erityislaatuisia mieltymyksiäni.”
Katjan mieli tyhjeni. Ällistyttävää, miten joku noinkin korkea herra haluaa olla matoakin alhaisempi.
Selma rykäisi.
”Menkäämme asiaan. Minulle soitettiin, että universumin rakenne olisi väärentynyt. Klaaran ja minun apuani kaiketi tarvitaan?”
Sir Whipcastle nousi ylös, viittasi naiset huoneesta ulos Savuavaan Salonkiin.
Jykevän oven takaa hyökkäsi savun ja puheen myrsky.
”Ninibin jälkeen on Igigi jolloin..”
”Nuit ja Hadit puolestaan..”
”Tervattu kissannahka patjan alla..”
”Psalmi, sinappi ja valkoviini..”
”Horoskooppi Australiassa. Vastaako Neitsyt Mikroskooppia? Entä sitten..”
”Zeus ja Ganymedes! Voi miten tahtoisinkaan nähdä heidät! Klassillinen pederastinen kasvatus..”
”Mummy Egypticus? Mistä sitä saisi? Entä kastamattoman lapsen rasvaa? Aglaophotis, mikä kasvi? Vanhassa Testamentissa mainitaan Saastainen Paikka, miten pääsisin sinne? Entä sitten..”
”Häpyyn tatuoitava Saturnuksen merkki on..”
”Mutta piiska, entä piiska? Piiska…”
”Niin! Piiska hyvinkin! Pylly, rottinkikeppi, rehtori ja..”
”ZI DINGIR ANNA KIA KANPA!!”
Selma ryhdistäyti ja huusi.
”Tupakat pois ja piiput piiloon! Ikkuna auki! Eihän täällä näe edes eteensä!!”
”Missä on von Engelstein? Vaadin audienssia! Tulin tänne, kun kutsuttiin. Te mokomat kehtaatte kutsua itseänne herrasmiehiksi! Tavat tekevät herrasmiehen! Että kehtaattekin käyttäytyä noin! Mokomat hunsvotit ja hampuusit!”
Joku avasi ikkunan. Sikarit tumpattiin äkisti teekuppeihin ja viskilaseihin.
Hienosti puetut herrat murjottivat kädet puuskassa kuin pahanteosta yllätetyt koulupojat konsanaan.
”Kuka teistä pahantapaisista tuhmista pojista on se von Engelstein? Ilmoittautukoon!”
Joukosta nousi yksi käsi ylös. Punoittavaposkinen smokkiin pukeutunut puolikalju pyylevä mies nousi ylös. Von Engelstein pyyhkäisi otsaltaan hikeä ja laittoi kultasankaiset silmälasit päähänsä.
”Opettaja, minä se olin. Tunnustan. Lasken housuni alas ihan itse, älkää lyökö liian kovasti. Minun oli pakko soittaa teille tilanteen vakavuuden tähden.”
”Sen ”universumin väärentyneisyyden” tähden vai?”
Selman kasvoilla kukki ivallinen, näsäviisas ylpeys. Kotiopettajattaren ilme.
”Niin, lehtori Feuerstein, kyllä.”
”VON Feuerstein!”
Selma heilutti sateenvarjoaan raivoisasti katseen iskiessä salamoitaan tuohon onnettomasti kyyhöttävään smokkipukuiseen vätykseen. Kehtasi pitää itseään vielä herrasmiehenä!
”Lehtori von Feuerstein, tilanne on oikeasti vakava. Todellisuus an sich on uhan alla!”
Selma hörppäsi kädessään olevan konjakkilasin tyhjäksi yhdellä siemauksella. Hienon naisen ei pitäisi tehdä niin, mutta satoja vuosia vanha sydän vaati vahvistusta.
”Miten tarkemmin ottaen ymmärrätte tämän tilanteen?”
”Tarkemmin ottaen emme ymmärräkään. Siksi olemme pitäneet istuntoa jo toista päivää. Tuskinpa Einsteinkaan ymmärtäisi mistä on kysymys. Hän väitti, että Jumala ei heitä noppaa. Me puolestamme olemme tulleet siihen johtopäätökseen, että Hän todennäköisesti tekee niin ja kaiken kukkaraksi vielä nauttiikin siitä.”
Katja puuttui puheeseen.
”Mistä olette päätelleet niin?”
Von Engelstein istahti sohvalle ja kissa hyppäsi hänen syliinsä kehräämään.
”Tämä suloinen pieni kissimirri on syy siihen.”
Selma räjähti.
”Kutsuitte meidät tänne haistelemaan syöpäkääryleidenne löyhkää jonkun pahuksen katin takia! Ikään kuin Klaara ei jo saastuttaitisi kotiamme pikkusikareillaan! Lukitutan teidät kaikki Wienin Narrentürmiin tuosta hyvästä! Edes pahaisin pirunviulua vinguttava pojanviikari ei keksisi noin typerää ja mautonta pilaa!”
Von Engelstein oli hetken hiljaa ja puhui.
”Katsokaa hetki tätä kissaa ja sanokaa, että onko se elävä vai kuollut.”
Katjan suu loksahti auki. Oliko hän tullut mielisairaalan tupakkahuoneeseen?
Kaikki katsoivat hetken von Engelsteinin sylissä kehräävää kissaa. Kissa näytti samaan aikaan vastasyntyneeltä pennulta, raihnaiselta kissavanhukselta ja kissan luurangolta.
Katja pelkäsi sairastuneensa johonkin peruuttamattomaan mielitautiin. Tuollaista eläintä ei pitäisi olla olemassa. Katja romahti polvilleen ja alkoi repimään hiuksiaan hurjasti ulisten.
”E-eihän tu-tuollaista pi-pitäisi olla olemassa? Kouluterveydenhoitaja taisi olla oikeassa, minulla on ongelma. Paha ongelma! Mielenterveysongelma! Auttakaa minua!”
Selma auttoi Katjan pystyyn ja von Engelstein jatkoi puhettaan.
”Totta puhuen ei pitäisikään olla. Tämä kissa vain ilmestyi tänne. Kaulapannassa lukee vain omistajan nimi. Herra Schrödinger. Uhkasitte lähettää minut Wienin Narrentürmiin. Herra Narrentürm, korjaan, Schrödinger on syntyjään juurikin Wienistä ja hänen tyyssijansa todellakin pitäisi olla siellä hourulassa. Emme vain tiedä missä hän nykyisin sijaitsee.”
Katja aukaisi sanaisen arkkunsa.
”Sittenhän minä en ole hullu. Tai olenhan minä ja kaikki me taidamme olla, mutta tuon kissan paikan ei pitäisi olla tässä todellisuudessa.”
Selma katsahti Katjaan ja sanoi:
”Katja, olen pahoillani että kiivastuin suotta. Tilanne vaikutti järjettömältä ja sitä se totisesti näyttää olevan. Ei ihme, että todellisuuden rakenne vaikuttaa vääristyneeltä. Se nimittäin on vääristynyt. Pahasti.”
”Von Engelstein, pyydän suuttumistani mitä vilpittömimmin anteeksi, mutta mitä meidän pitäisi nyt tehdä?”
”Ehkä voisimme käyttää taikavarpua ja satunnaista puhelinluetteloa. Se keino ei tavallisesti toimi juuri koskaan, mutta mitään muuta keinoa ei kai juuri nyt ole käytettävissä.”